Mitä on yhteiskuluttaminen?
Yhteiskuluttaminen on monia eri asioita; osa hyviä ja osa huonoja, ja ne kaikki liittyvät toisiinsa. Määritelmä riippuu myös siitä, miten asiaa tarkastelee. Taksiyhtiön omistaja ei ehkä maalaa yhteiskuluttamisesta yhtä ruusuista kuvaa kuin kyytien jakopalvelun (ride-sharing) start-up-yrittäjä – vaikka kilpailijoilla on harvoin sanottavanaan mukavia asioita toisistaan.
Rachel Botsman, kirjan "What's Mine Is Yours: The Rise of Collaborative Consumption" kirjoittaja ja yhteiskuluttamisen tutkija, määrittelee sen näin: "perinteistä jakamista, vaihtokauppaa, lainaamista, kaupankäyntiä, vuokraamista, lahjoittamista ja vaihtamista, jotka on määritelty uudelleen teknologian ja vertaisyhteisöjen avulla.”
Rachel Botsman puhuu yhteiskuluttamisesta, julkaisija Nesta UK palvelussa Vimeo.
Yhteiskuluttaminen ja sen sukulaistermi jakamistalous ovat moderneja näkökulmia – tai brändäyksiä, jos niin haluaa sanoa – vanhoihin käsitteisiin. Julkinen tai yksityinen kirjasto on eräs yhteiskuluttamisen muoto, samoin kuin asunto-osakeyhtiö – ihmiset jakavat resursseja saadakseen jotain, mihin heillä ei muuten olisi varaa tai mahdollisuutta yksinään.
Kuulostaa hyvältä. Mutta onko se sitä?
Miten yhteiskuluttaminen toimii?
Ytimessään yhteiskuluttaminen hyödyntää yksilöiden tarpeita sekä tietokoneiden ja järjestelmien kykyä seurata asioita. Kun mukaan otetaan tietokoneet, mukaan tulee vähintään kaksi asiaa: nopeus ja skaalautuvuus.
Yksi julkinen kirjasto on hyvä asia, mutta entäpä kirjastojärjestelmä, joka koostuu toisiinsa kytketyistä toimipisteistä? Jälkimmäinen on paljon parempi. Se on luultavasti tehokkaampi, eikä kaikkea tarvitse pitää yhdessä paikassa. Se on hyväksi kirjastolle ja hyväksi asiakkaille.
Tähän asti yhteiskuluttaminen kuulostaa varsin erinomaiselta.
Esimerkkejä yhteiskuluttamisesta
Muistatko Napsterin ja LimeWiren ajat, jolloin kaikki isoisää myöten "jakelivat" kaikenlaista musiikkia keskenään, mikä sai musiikkimogulit ja levytuottajat raivon valtaan? Se on esimerkki yhteiskuluttamisesta – vaihtokauppaa, joka on määritelty uudelleen teknologian ja vertaisyhteisöjen kautta.
Mutta entä jos soveltaa tällaista vertaisajattelua ihmisiin?
Otetaan esimerkiksi autojen jakopalvelu Turo. Se antaa yksittäisille auton omistajille mahdollisuuden vuokrata ajoneuvojaan niitä tarvitseville – pohjimmiltaan joukkoistettua autonvuokrausta. Airbnb tekee saman ihmisille, jotka haluavat vuokrata asuntojaan. Uber ja Lyft myyvät kyytejä.
Etsy, eBay ja Amazon eivät ole muuta kuin digitaalisia versioita avoimista toreista (souq) – hetkellisistä markkinapaikoista, joista tuli ajan myötä pysyviä kohteita, joissa karavaanit voivat pysähtyä ja kauppiaat yrittää myydä tavaroitaan. Nyt nämä torit löytyvät puhelimesta.
Nämä yritykset myyvät pääsyä alustalle, jota ne yrittävät sitten skaalata kasvattamalla käyttäjäkuntaa.
Yhteiskuluttamisen seuraukset
Yhteiskuluttamisen puolestapuhujat haluaisivat uskotella, että se mahdollistaa resurssien tehokkaamman kohdentamisen. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Se voi olla tehokkaampaa kuin aiemmin olemassa ollut, mutta se ei välttämättä ole kaikkein tehokkainta. Se voi myös edistää tai luoda uutta eriarvoisuutta – pilviin nousevista asumiskustannuksista polkumyyntihintaisiin taksimatkoihin.
Muistatko taksipalvelun ja kyytien jakopalvelun? Toinen on ajamassa toista konkurssiin. Jotkut sanoisivat, että se on hyvä asia. Kyytien jakopalvelut tarjoavat asiakkaille paremman kokemuksen ja kasvattavat mahdollisten "taksien" määrää. Mutta se on myös häirinnyt alan aiemmin toimineita ihmisiä, jotka pystyivät aiemmin ansaitsemaan kohtuullisen vuositulon. Kun takseja on enemmän, nuo tulot jakautuvat nyt useammalle ihmiselle.
Palataksemme Napsterin mp3-tiedostoihin: ihmiset eivät ole datapaketteja, joita on helppo kuljettaa "tietotiellä" – kuten internetiä kutsuttiin ennen (nykyään se muistuttaa enemmän Times Squarea noin vuonna 1983). Ihmiset eivät ole Grateful Deadin laittomia äänitteitä. Ihmisillä on tunteita. Heillä on huonoja päiviä. Heillä on rakkaita, jotka saattavat olla sairaita. Heillä saattaa olla krapula. Ymmärrät kyllä.
Ihmisten kohteleminen paketteina voi johtaa tahattomiin seurauksiin.
Konnotaatiot
Jos jaat käsitteen osiinsa – yhteistyö (collaborate) ja kuluttaminen (consume) – saat myös sekoituksen positiivisia ja negatiivisia mielikuvia, erityisesti kuluttamisen puolella – tuhota, tuhlata ja ahmia ovat kolme synonyymiä, joiden en tiedä sopivan yhteen yhteistyön kanssa.
Ehkä resurssien kulutustahdin parantaminen ei aina ole niin hyvä idea.
Aika ei riitä perkaamaan yhteiskuluttamisen kaikkia hyviä ja huonoja puolia, mutta tietoinen kuluttaja tarkoittaa ainakin mahdollisuuksien pohtimista ja lisätiedon etsimistä. Siksi perustajamme Anders Ankarlid perusti A Good Companyn.
Meidän tulisi harkita yhteiskuluttamisen kestävyystekijää – onko se toivottava tapa käyttää ja kohdentaa resursseja planeetallamme?
Otetaan selvää yhdessä.