Tiedätkö ne lapsiyrittäjät, jotka kasvattavat limonadibisneksensä niin suureksi, että alkavat tienata oikeaa rahaa? Se olin minä lapsena. Lähimpään perheeseeni kuuluneet ihmiset – joista useimmat olivat hippejä, joista oli tullut yrittäjiä – opettivat minulle, että kovalla työllä, tavoitteiden asettamisella ja sekä onnistumisista että epäonnistumisista oppimisella on arvoa. He opettivat minua kuitenkin arvostamaan myös muita asioita, kuten luontoa ja ulkoilua.
Opin hippikapitalistivanhemmiltani
Äitini uskoi vakaasti, että luonnosta pitää nauttia ja se on säilytettävä tuleville sukupolville, ja kasvatti minut sen mukaisesti. Se ei oikeastaan ollut mitenkään uraauurtavaa, kun kasvoin 80-luvun Ruotsissa. Nykyään ympäristöstä huolehtimista odotetaan kaikilta. Kierrätys kansallisena pakkomielteenä jää vain urheilun ja säästä puhumisen varjoon. Jos et kierrätä, se järkyttää muita illanistujaisia (kyllä, siitäkin puhuttaisiin).
Jälkikäteen ymmärrän, että luonnon todellinen kunnioittaminen on muutakin kuin patikointia ja sen varmistamista, että lajittelen lasin värin mukaan kierrättäessäni. Nuorempana en kuitenkaan pitkään aikaan nähnyt kokonaiskuvaa, ja täytyy myöntää, että vielä melko hiljattain pidin itseäni pikemminkin kaupunkilaisena, jota kaupankäynnin ja ihmisten kohtaamisen vilske innosti enemmän kuin pohdiskelevampi ja ekologisesti tiedostava elämä.
Lukion jälkeen kaipasin välittömämpiä ja konkreettisempia haasteita kuin yliopisto pystyi tarjoamaan, joten kauppakorkeakoulun opintopolulle lähtemisen sijaan kuuntelin yrittäjäminäni kutsua ja perustin ensimmäisen verkkokauppayritykseni.
Se ei mennyt kovin hyvin.
Seuraava yritys onnistui hieman paremmin, ja siitä se lähti. Jäin koukkuun siihen jännitykseen, joka syntyy, kun syöksyy pää edellä uusiin hankkeisiin, kokee niin onnistumisia kuin epäonnistumisia ja kerää samalla oppia.
Tuohon aikaan kasvatin pientä tytärtäni silloisen tyttöystäväni kanssa, ja he molemmat alkoivat huomata, miten vähän olin kotona.
Elämäntyyli muuttuu
Kun tyttöystäväni ja minä päätimme erota, tajusin, että minun oli tehtävä muutoksia työelämääni, jotta voisin viettää enemmän aikaa tyttäreni kanssa. Hän kasvoi todella nopeasti.
Halusin välittää hänelle kaikki ne hienot arvot, jotka omat vanhempani olivat opettaneet minulle, mutta miten se onnistuisi, jos en koskaan ollut kotona? Se saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta verkkokauppahankkeita koskevan osaamiseni jakaminen ja muiden yritysten valmentaminen liikkeenjohdon konsulttina auttoivat minua löytämään tasapainoisemman ja säännöllisemmän työelämän. Toki työskentelin uudessa neuvonantajan roolissani paljon, mutta kuten jokainen yrittäjä kertoo, pienyrityksen pyörittäminen pitää kiireisenä koko ajan – aina, vaikka työtahti olisi välillä rauhallinen.
Olin ratkaissut ongelman. Tai niin luulin.
Aikaa kului, ja tapasin Evan, josta tuli myöhemmin vaimoni.
Saimme tytön ja pojan – Aylan ja Mateon – ja arkemme pyöri sen ympärillä, kumpi hakisi lapset minäkin päivänä esikoulusta ja milloin ehtisimme vihdoin suunnitella seuraavaa kaukana sijaitsevaa saariseikkailuamme.
Jokin oli kuitenkin pielessä.
En nähnyt metsää puilta. En tajunnut, mutta keskityin vain arjen askareisiin ja lähellä oleviin asioihin. Kun halusimme matkustaa jonnekin, hyppäsimme lentokoneeseen. Kun meillä oli nälkä, otimme jääkaapista lihaa.
Ostoksia ei mietitty sen enempää kuin sen perusteella, että ”haluanko tämän ja onko minulla siihen varaa?”
Merkittävät tapahtumat ohjasivat meidät uudelle polulle
Niin kävi monille maanviljelijöille eri puolilla maailmaa. Niin kävi minulle vaimoni perheen maatilalla kahden tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta.
Siitä, minkä piti olla jälleen yksi iloinen kesä kolmen lapseni kanssa, tulikin aavistus siitä, mitä ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos tekisi planeetallemme.
Olemme kaikki nähneet katastrofielokuvia, kuten The Day After Tomorrow, ja ajatelleet itseksemme: ”Onhan se pelottavaa, mutta onneksi asiat eivät tapahdu niin nopeasti.”
No – saimme omakohtaisesti kokea, mitä on edessä, jos emme muuta suhtautumistamme ilmastonmuutokseen, ja nopeasti.
Koko pohjoisella pallonpuoliskolla kesä 2018 oli poikkeuksellisen kuuma. Se oli yksi Pohjois-Amerikan mittaushistorian kuumimmista kesistä. Euroopassa tuo kesä muistetaan lukuisista lämpötilaennätyksistä ja laajoista maastopaloista.
Ruotsissa kesä oli äärimmäisen kuuma, ja lämpötilat ylittivät kaikki aiemmat ennätykset maan 262-vuotisessa lämpötilamittaushistoriassa.
Vaimoni perheen maatilalla näimme kaivojemme kuivuvan ensimmäistä kertaa puoleentoista vuosisataan. Vedenpuutteen ja palaneen ruohon keskellä maanviljelijät eri puolilla Ruotsia taistelivat pitääkseen karjansa hengissä.
Niin mekin.
Kokemus iski ensin järkytyksenä ja paniikkina, jotka väistyivät muutoksen tarpeen tieltä. Ilmastoahdistus iski perheeseemme kovaa, ja tajusimme, että voisimme tehdä ympäristön hyväksi paljon enemmän.
Haluan tehdä tämän selväksi. Tässä kerron siitä, mitä tapahtui omalle perheelleni, ja ajatuksista, joita se meissä herätti. En missään nimessä halua tämän tulkittavan niin, että syyttelisin kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät jätä työtään perustaakseen kestävän verkkokauppayrityksen. Elän todellisessa maailmassa ja tiedostan hyvin, että näin radikaalien muutosten tekeminen on etuoikeus. Mutta menen nyt asioiden edelle.
Sinä kesänä aloin miettiä lasteni tulevaisuutta ja sitä, millaisessa maailmassa he varttuisivat.
Me perheenä muutimme tapojamme.
Emme yhdessä yössä, mutta asenteenmuutoksen huomasi selvästi.
Vähensimme huomattavasti lihankulutustamme, vaikka aiemmin söimme lihaa lähes joka aterialla. Nyt syömme vain lihaa, joka on tuotettu paikallisesti perheen maatilalla. Lopetimme ylelliset ulkomaanlomat, jos perille pääseminen edellytti lentämistä. Sen sijaan lomailemme lähempänä ja nautimme Skandinavian kauneudesta.
Merkittävin muutos koski kuitenkin kulutustottumuksiamme. Lopetimme tavaroiden tilaamisen netistä siinä tarkoituksessa, että palauttaisimme – jos nyt rehellisiä ollaan – suuren osan tuotteista.
Verkkokaupan palautukset ovat suuri ongelma. Statistan mukaan esimerkiksi Isossa-Britanniassa 40 % väestöstä on viime vuoden aikana palauttanut vähintään kerran verkosta ostamansa tuotteen. Se tarkoittaa yli 26,5 miljoonaa pakettia. Saksassa vastaava luku on huikeat 43,7 miljoonaa. Siinä syntyy valtava määrä turhia hiilidioksidipäästöjä.
Kaiken kaikkiaan aloimme ajatella omaa pientä piiriämme laajemmin.
A Good Company sai alkunsa ajatuksesta, joka alkoi ohjata perheemme ajattelua tuosta päivästä lähtien.
Päätin käyttää ne vuodet, jotka olisin muuten käyttänyt uraportailla kiipeämiseen, ympäristön hyväksi toimimiseen.
Se on yrityksen perusta ja syy, miksi perustin sen. Toivottavasti se näkyy kaikessa, mitä teemme.
Muiden hyväksi toimiminen antaa minulle valtavasti energiaa, ja vaikka kolme lastani pitävät minut hereillä kaikenlaisista syistä, olen onnellinen. Aidosti onnellinen joka aamu, kun herätyskello – tai useimmiten yksi lapsistani – herättää minut.
Tehdään missiosta sellainen, jonka todella haluamme toteuttaa
agood company haluaa innostaa ihmisiä irtautumaan ajattelemattoman kuluttamisen tavasta ja tekemään tietoisia valintoja. Harkittujen, kestävien ja tyylikkäiden arjen tuotteiden luominen ilmastopositiivisen innovoinnin hengessä on paljon muutakin kuin liikevaihtoa ja voittoa. Valistuksella voidaan muuttaa kulutustottumuksia, ja se on meille tärkein tavoitteemme.
Lähestymistapamme on kokonaisvaltainen.
Emme tarkastele vain tuotteen laatua, vaan tutkimme myös sen vaikutuksia maailmaan. Uskomme, että yritysten tulee panostaa myös työntekijöihinsä, toimia vastuullisesti ympäristön hyväksi sekä kohdella kaikkia sidosryhmiä reilusti ja eettisesti. Sidosryhmiin kuuluvat toimittajat, heidän työntekijänsä ja heidän paikallinen ympäristönsä.
Tällainen ajattelu yleistyy. Sen täytyy yleistyä.
Nämä ovat arvomme organisaatiotasolla:
- Täysi läpinäkyvyys
- Ei oikoteitä
- Tiivis yhteistyö kaikkien sidosryhmiemme kanssa
- Globaalien ja paikallisten vaikutusten tiedostaminen
Seitsemän kuukautta takana…
Yrityksenä seitsemän kuukauden jälkeen tunnen nöyryyttä ja ylpeyttä voidessani sanoa, että monet ihmiset jakavat arvomme. Meillä on onni saada monet heistä asiakkaiksemme ja kumppaneiksemme.
Mitä yksi ihminen voi tehdä?
Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää muutoksia meiltä kaikilta – sinulta ja minulta. Ja myös vakavia uhrauksia.
Jos emme tee mitään, muutokset pakotetaan meihin halusimme tai emme. Tai voimme muuttaa toimintaamme tietoisesti. Se saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta se on silti totta: kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin.
Jos sinulla on varaa ajaa sähköautolla, hienoa. Jos voit vaihtaa muovipillit vehnäpilleihin, hienoa. Mitä ikinä voitkin tehdä, tee se. Se vaatii kuitenkin hieman vaivaa. Ja jos muutos on helppo, pystyt luultavasti tekemään vielä vähän enemmän.
Tämä pätee myös yrityksiin
Vastuullisten brändien on aika löytää tasapaino tarkoituksen ja voiton välille sekä ottaa huomioon vaikutuksensa tuloksen lisäksi. Hyvät yritykset huomioivat työntekijät, asiakkaat, toimittajat, yhteisön ja ympäristön. Toisin sanoen sidosryhmät.
Meidän yritysjohtajien on asetettava ympäristötavoitteita, jotka saavutetaan 1–2 vuodessa. Ei vuonna 2030. Ei vuonna 2040. Tarvitsemme tavoitteita, joista nykyiset yritysjohtajat joutuvat vastaamaan yrityksessä ollessaan – ei vasta kymmenen vuotta lähtönsä jälkeen.
Uskon todella, että tämä on oikein ja yksi niistä keinoista, joilla voimme torjua ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta.
Elämme kaikki tällä planeetalla, joten meillä kaikilla on hyvä syy osallistua sen säilyttämiseen tuleville sukupolville.
Meidän on lopetettava toistemme syyllistäminen ympäristöasioissa
Olemme nähneet, kuinka ilmaston puolesta taistelevia ihmisiä ympäri maailmaa arvostellaan heidän tekemisistään, jotka eivät ympäristön kannalta olekaan täydellisiä valintoja.
Haluamme niin kovasti pudottaa ihmiset jalustalta vain siksi, että – mitä? Emmekö halua ihmisten puolustavan ympäristöä? Olemmeko täällä vain huutelemassa tekopyhyydestä?
Ja jos he tekevät ympäristön hyväksi hienoja asioita ja puhuvat niistä julkisesti, pitääkö heidän silti tehdä kaikki oikein?
Näen, kuinka ihmiset, jotka puhuvat saasteista ja merien muovista, saavat ankaraa kritiikkiä siitä, että käyttävät silloin tällöin muovipussia. Tai omistavat auton.
Ei se tietenkään hyvä asia ole. Mutta he tekevät jotakin edistääkseen asiaa. Sellaista tarvitaan lisää. Kuuluvat äänet vaikuttavat hallitusten päätöksiin kaikkialla maailmassa.
Ja tiedätkö, kenellä on todella kuuluva ääni? Sinulla. Kuluttajana.