#agoodcommunity jututtaa elinvoimaista rauha- ja ilmastoaktivisti Satish Kumaria saadakseen sisäpiirin tietoa 66-vuotisesta aktivismista ja hänen energiansa salaisuuksista.
Valokuva: Andrew Firth
#agoodcommunity jututtaa intialais-brittiläistä ilmasto- ja rauhanaktivisti Satish Kumaria. Satish lähti kotoaan jo 9-vuotiaana tullakseen jainalaismunkiksi, ennen kuin palasi maailmaan 18-vuotiaana ja alkoi toimia rauhan puolesta. Parikymppisenä hän ja hänen ystävänsä kävelivät 30 000 mailia ympäri maailmaa täysin rahattomina viedäkseen rauhanviestin maailmanjohtajille, jotka olivat juuri saaneet haltuunsa ydinaseiden vaarallisen voiman. Siitä lähtien hän on keskittynyt ympäristöaktivismiin, jota hän pitää eräänlaisena ihmisten ja luonnon välisenä sotana.
Nyt 84-vuotiaana hän työskentelee yhä ja on yhtä eläväinen ja täynnä tarmoa kuin aina ennenkin. Lue lisää saadaksesi selville, miten hän pysyy niin energisenä ja miten hän toteutti uskomattoman matkansa.
AGC: Hei Satish, tervetuloa A Good Communityyn. Näyttää siltä, että olet elänyt elämää enemmän kuin useimmat ihmiset. Lähdit kotoa 9-vuotiaana?
SK: Kyllä, lähdin kodistani yhdeksänvuotiaana ryhtyäkseni jainalaismunkiksi.
AGC: Se on iso päätös yhdeksänvuotiaalle. Mikä oli sen taustalla?
SK: Isäni kuoli ollessani neljävuotias. Hän kuoli nuorena sydänkohtaukseen, enkä ymmärtänyt, mitä tapahtui. Äitini itki, veljeni, sisareni ja koko perheeni näyttivät hyvin surullisilta. Hämmennyin siitä, miksei isäni puhu minulle, miksei hän liiku ja miksi hän makaa siinä niin. Ja miksi äiti itkee. Kysyin siis äidiltäni: ”Miksi sinä itket ja miksi isä ei puhu minulle?” Hän sanoi: ”Isäsi on kuollut. Hän ei puhu sinulle enää koskaan. Tämä on viimeinen kerta, kun hän on puhunut kanssasi, eikä hän kävele kanssasi. Hän on nyt poissa ikuisesti.” Jäin miettimään, mitä kuolema on. Kysyin äidiltäni: ”Kuoletko sinä jonain päivänä?” Hän vastasi: ”Kyllä, minä kuolen jonain päivänä, kaikki kuolevat jonain päivänä, sinäkin kuolet jonain päivänä.” Se järkytti minua, ja menin guruni, itse asiassa äitini gurun, luo ja kysyin häneltä: ”Onko mitään keinoa pysäyttää kuolema, etteivät ihmiset olisi surullisia, etteivät he itkisi ja etteivät he lähtisi pois?” Guruni sanoi jainalaiseen perinteeseen nojautuen, että syntymän ja kuoleman kierre on mahdollista katkaista ryhtymällä munkiksi, luopumalla maailmasta ja elämällä rauhallista, hyvin hengellistä ja pohjimmiltaan maallisuudesta vapaata elämää. Se kiehtoi minua valtavasti. Yhdeksänvuotiaana päätin, että haluan elää elämän, jossa minun ei tarvitse kuolla uudelleen, ja se oli syy, miksi minusta tuli jainalaismunkki.
AGC: Mutta sitten 18-vuotiaana teit suunnanmuutoksen?
SK: Kyllä, 18 ikävuoteen mennessä tapahtui kaksi asiaa. Ensinnäkin kuolemaan liittyvä huoli, pelko ja ahdistus laantuivat eivätkä olleet enää yhtä voimakkaita kuin nuorempana. Sitten luin Mahatma Gandhin kirjan, jossa hän totesi, että hengellisyyden tulisi olla jokaisen ihmisen saatavilla, ei vain munkkien. Kuinka moni voi ryhtyä munkiksi? Hengellisyyden ei pitäisi olla yksinoikeudella vain niille harvoille, etuoikeutetuille munkeille luostarijärjestelmässä. Hengellisyyden tulisi kuulua kaikille, joka päivä maailmassa, eikä siksi tarvitse hylätä maailmaa. Maailmaa ei tarvitse paeta. Hengellisyys on tuotava maailmaan, ja se tapahtuu muuttamalla motivaatiota. Sitä, miksi teet asioita: miksi harjoitat liiketoimintaa, miksi viljelet maata, miksi opetat, miksi sinusta tulee lääkäri, miksi sinusta tulee poliitikko. Koska haluat palvella ihmiskuntaa, haluat ruokkia ihmiskuntaa, haluat tehdä hyvää muille ihmisille. Jos motivaatio on hengellinen – ja tarkoitan sillä palvelua ja rakkautta – silloin kaikki, mitä teet, on hengellistä. Kaikesta tulee palvelun teko, rakkauden teko. Ajattelin, että se on hyvin hieno viesti, ja se oli suuri muutos tietoisuudessani. Päätin jättää luostarijärjestelmän ja liittyä aktivismin maailmaan.
"Sota kumpuaa pelosta. Rauha kumpuaa luottamuksesta."
AGC: Ja Bertrand Russell sekä eräs silloinen mentorisi innoittivat sinut lähtemään matkalle ympäri maailmaa?
SK: Kyllä, Mahatma Gandhi innoitti minua, samoin tämä suuri brittiläinen filosofi. Hän ei ollut vain filosofi, vaan myös rauhanaktivisti, joka protestoi ydinaseita vastaan. Hän oli Britannian hallituksen puolustusministeriön edessä ja sanoi, ettei poistu sieltä ennen kuin hallitus kieltää pommin ja kulkee aseriisunnan ja rauhan tietä. Hän kieltäytyi liikkumasta, joten hänet pidätettiin, hän sai oikeudessa sakot, ja hän kieltäytyi maksamasta niitä, joten hänet pantiin viikoksi vankilaan. Olin 26-vuotias nuori mies kahvilassa juomassa kahvia ystäväni kanssa ja luin tästä uutisesta. Kun luin sen, sanoin ystävälleni: ”Katso, tuossa on 90-vuotias mies menossa vankilaan maailmanrauhan tähden. Bertrand Russell on 90-vuotiaana nuori. Me olemme 26/27-vuotiaina nuorina miehinä todella vanhoja, koska emme tee mitään.” Se oli innoituksen lähde. Puhuimme tuntikausia. Lopulta kysyimme: ”Mitä voimme tehdä?”, ja päätimme lähteä Moskovaan, Pariisiin, Lontooseen ja Washingtoniin, tuon ajan neljään ydinasemaakaupunkiin. Sitten kysyimme: ”Miten menisimme?” Jos menisimme lentokoneella, kukaan ei huomaisi meitä. Olemme vain tavallisia, tuntemattomia nuoria miehiä. Siksi meidän piti tehdä jotain dramaattisempaa, jotain vaikuttavampaa, jotain, mistä tulisi tarina. Päätimme siis kävellä Moskovaan, Pariisiin, Lontooseen ja Washingtoniin. Sitten totesimme, että vaikka menisimme kävellen, meillä olisi rahaa, söisimme ravintoloissa, nukkuisimme hotelleissa tai vierastaloissa, emmekä kohtaisi ketään. Sota kumpuaa pelosta. Rauha kumpuaa luottamuksesta. Siksi meidän piti osoittaa, että luotamme itseemme. Luotamme ihmisiin, luotamme maailmaan. Päätimme siis paitsi kävellä Moskovaan, Pariisiin, Lontooseen ja Washingtoniin, myös mennä ilman penniäkään taskussamme, jotta olisimme elävä esimerkki luottamuksesta, luottamuksen ja rauhan ruumiillistumia.
"Kuljimme muslimimaiden, kristittyjen maiden, kommunististen maiden, kapitalististen maiden, rikkaiden maiden ja köyhien maiden läpi, mutta kaikkialla ihmiset olivat vieraanvaraisia."
AGC: Mitä reittiä kuljitte?
SK: Lähdimme Mahatma Gandhin haudalta ja kävelimme Pakistanin, Afganistanin, Iranin, Azerbaidžanin, Armenian ja Georgian läpi Moskovaan. Meidät otettiin vastaan Kremlinissä, ja toimitimme rauhanviestin sinne. Sitten kävelimme Valko-Venäjän ja Puolan läpi, Saksan ja Belgian kautta, Pariisiin ja sieltä Doverin kautta Lontooseen. Siellä tapasimme Bertrand Russellin, joka auttoi meitä saamaan kaksi laivalippua Southamptonista. Purjehdimme Atlantin yli New Yorkiin ja kävelimme New Yorkista Washingtoniin, missä meidät otettiin vastaan Valkoisessa talossa ja tapasimme Martin Luther King Jr:n. Sen jälkeen menimme Japaniin osoittamaan kunnioitustamme Hiroshiman ensimmäisten vetypommiuhrien muistolle.
AGC: Aika matka! Kuinka kauan se kesti?
SK: Kaksi ja puoli vuotta. Kävelimme 30 000 kilometriä (8 000 mailia) ilman rahaa. Se todisti meille, että maailmaan voi luottaa. Kuljimme muslimimaiden, kristittyjen maiden, kommunististen maiden, kapitalististen maiden, rikkaiden maiden ja köyhien maiden läpi, mutta kaikkialla ihmiset olivat vieraanvaraisia. Ihmisiin voi siis luottaa. Muslimien ja kristittyjen tai hindujen ja buddhalaisten välillä ei ole tarvetta konfliktille. Eikä tarvetta konfliktille venäläisten, eurooppalaisten ja amerikkalaisten tai minkään muunkaan maan välillä. Tuo vakaumus vahvistui meille tämän kaksi ja puoli vuotta kestäneen rauhanmatkan aikana.
AGC: Tämä tapahtui ennen digiaikaa, eli teillä ei ollut älypuhelimia. Miten suunnittelitte reittinne?
SK: Ei puhelinta, ei älypuhelinta, ei sähköpostia eikä iPadia. Ei, ei mitään. Vain luottamus sydämissämme, ihmiskunta ja sana suusta suuhun. Kysyimme reittejä ihmisiltä. Meillä oli karkea ajatus mennä Pakistaniin, Afganistaniin, Iraniin ja Moskovaan, mutta emme tienneet tarkkoja reittejä. Kysyimme siis koko ajan paikallisilta, ja välillä he sanoivat lähtevänsä kanssamme seuraavaan kylään tai kävelevänsä kanssamme kaksi tai kolme päivää, tai he kulkivat kanssamme vuoristossa ja aavikoiden halki – erityisesti aavikolla, koska siellä on hiekkamyrskyjä. Jäimme hiekkamyrskyn vangiksi, ja paikalliset opastivat meidät Afganistanin ja Iranin aavikkojen hiekkamyrskyjen läpi. Missä ikinä yövyimmekään, kerroimme tarinoita, viestimme rauhasta, Intiasta sekä hengellisyyden ja rauhan filosofiasta. Ihmiset saivat siitä paljon innoitusta.
"Ajatus siitä, että tarvitset paljon lihaproteiinia saadaksesi energiaa, ei pidä paikkaansa, sillä olen ollut kasvissyöjä koko ikäni enkä kärsi energian puutteesta."
AGC: Houkutteliko teitä ottaa kyytiä?
SK: Ihmiset tarjosivat meille kyytiä. Sanoimme ei, ei, ei, emme voi mennä autolla, me kävelemme aina. Ihmiset tarjosivat meille rahaa. Sanoimme ei, ei, emme voi ottaa rahaa. He kysyivät: ”Mitä voimme sitten tehdä hyväksenne?” ja me vastasimme: ”Ehkä voisitte antaa meille kengät tai hiustenleikkuun?” Emme kuitenkaan koskaan ottaneet vastaan rahaa tai kyytiä.
AGC: Entä ruoka?
SK: He antoivat meille aina ruokaa. Meillä oli lentolehtinen, jota jaoimme selittääksemme, miksi kävelemme, miksi meillä ei ole rahaa, reitistämme ja tavoitteestamme. Käänsimme lehtisen jokaisessa maassa kysymällä paikallisilta, ja kävimme myös sanomalehtien toimituksissa. Joskus lehtitoimitus painoi lehtisen puolestamme ja teki meistä juttuja ilman valokuvia, joten pidimme lehtileikkeet tallessa ja näytimme niitä ihmisille. Improvisoimme kaiken, ja improvisaatio oli avainasemassa. Mitään suunnitelmaa ei ollut. Joka päivä emme tienneet, missä yöpyisimme, emmekä tienneet, saisimmeko ruokaa vai emme. Ei suunnitelmia, vain improvisaatiota päivästä toiseen. Ja avoimin sydämin ja avoimin mielin olemista. Kun sydämesi ja mielesi ovat avoimet ja olet valmis improvisoimaan, otat vastaan kaikki tilaisuudet ja myös vaikeudet. Myrskyt, lumi, tuuli, hiekka, vuoret, aavikot, mitä tahansa tuleekin, otat ne vastaan.
"Vaikka ihmisten välisiä sotia on vähemmän, olemme sodassa luontoa vastaan."
AGC: Vau. Sivistävä kokemus! Kaltaisenne ihmiset ja aktivistit kautta historian – puhut itse esimerkiksi Jeesuksesta aktivistina – olette todella saaneet tuloksia, sillä ihmiskunnan historiassa olemme muuttuneet vähemmän väkivaltaisiksi, konflikteja on vähemmän, ja ihmiset tappavat toisiaan harvemmin. Jos katsoo maailmanlaajuisia tilastoja, maailma on rauhallisempi. Siirryitkö sitten ympäristöaktivismiin?
SK: Olet täysin oikeassa, eivätkä vain sodat ole vähentyneet, vaan myös kolonialismi ja imperialismi ovat jääneet taakse, Etelä-Afrikan apartheid on loppunut, ja Yhdysvalloissa on paljon vähemmän rasismia kuin Martin Luther King Jr:n aikana, kun tapasin hänet. Minut heitettiin ravintolasta ulos aseella uhaten, koska en ollut valkoinen; olisin voinut kuolla. Tohtori Kingin tapaamisen jälkeen minut olisi voitu tappaa valkoisten asemiesten toimesta, mutta selvisin täpärästi. Sosiaalisella tasolla on siis tapahtunut paljon parannusta, mutta valitettavasti ympäristötasolla tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Liike-elämämme on muuttunut vastuuttomaksi tavassa, jolla kohtelemme ympäristöä, ja sahaamme oksaa, jolla istumme, sillä talous riippuu ekologiasta. Ilman luontoa ei ole talouskasvua, mutta pidämme luontoa itsestäänselvyytenä. Käytämme luontoa talouden resurssina, voiton tavoittelun resurssina, talouskasvun ja rahan teon resurssina, ja tämä on aikamme suuri ongelma.
"Aktivistina toimiminen on mahdollisuus. Aktivistien tehtävä on aina vahvistaa positiivisuutta, vahvistaa rakkautta, myötätuntoa, ystävällisyyttä ja palvelun henkeä."
AGC: Eli se on kuin uusi sota, lähes?
SK: Vaikka ihmisten välisiä sotia on vähemmän, olemme sodassa luontoa vastaan. Tapa, jolla tuhoamme sademetsiä, on sotatoimi, tapa, jolla saastutamme valtameremme muovilla, on sotatoimi. Tapa, jolla kohtelemme eläimiä tehdasmaatiloilla, joissa ne eivät koskaan näe päivänvaloa koko elinikänään. Jos laskee kaikki nämä asiat yhteen, kyse on uudentyyppisestä sodasta ja sotatoimista luontoa vastaan. Jos emme tee rauhaa maapallon kanssa, ihmisten välille ei voi tulla rauhaa. Vaikka ihmisten välillä vallitsee enemmän rauhaa, luonnon kanssa rauhaa puuttuu entistä enemmän. Siksi olen ympäristöaktivisti, sillä haluan muistuttaa ihmisiä siitä, että olemme riippuvaisia luonnosta.
AGC: Ja kohtaamamme ympäristökriisi uhkaa romuttaa kaiken sen hyvän työn, jota sinä ja kollegasi olette tehneet rauhan puolesta. Jos luonnonvarat käyvät vähiin, ihmiset alkavat taistella enemmän, koska resursseista on pulaa. Olemme jo nähneet tästä esimerkkejä Afganistanin ja Lähi-idän kaltaisissa paikoissa, joissa veden niukkuus on lisännyt todennäköisyyttä konflikteihin tai johtanut niihin tietyissä maissa.
SK: Juuri niin. Loputon talouskasvu johtaa lopulta sotatalouteen, koska ihmiset alkavat kahmia luonnonvaroja itselleen. Tätä hullua talouskasvun ryntäystä on rajoitettava. Olemme menettämässä taidetta, käsityötaitoja ja musiikkia; niistä on tulossa vain harvojen ammatti. Haluaisin siis nähdä uudenlaisen, iloisen ja onnellisen yhteiskunnan, en menestyvää yhteiskuntaa. Haluan siirtää painopisteemme menestymisestä iloon.
"Kävelen joka päivä 3–6 kilometriä (kaksi–neljä mailia). Ja otan myös siestan iltapäivällä."
AGC: Sanoit, että olit puhelinpalaverissa tänä aamuna klo 7.30, eli teet yhä paljon töitä?
SK: Olen nyt 84-vuotias. Ryhdyin aktivistiksi 18-vuotiaana ja olen yhä aktivisti, mutta aktivismini kumpuaa rakkaudesta ja palvelun hengestä, minkä vuoksi se ei ole uuvuttavaa tai väsyttävää, koska teen sitä rakkaudella. Ja voin aina lähteä kävelylle. Kävelen joka päivä 3–6 kilometriä. Sitten otan iltapäivällä siestan. Työskentelen siis aamuisin, mutta iltapäivällä otan rennosti ja lepään. 84-vuotiaana tarvitsen tuon levon, mutta olen aktivisti ja haluan olla sitä elämäni viimeiseen hengenvetoon saakka.
AGC: Kaltaisenne ihmiset auttavat viemään ihmiskuntaa eteenpäin ja ottamaan askeleita positiiviseen suuntaan. Mutta joskus huonoja asioita vain tapahtuu. Arvelen, että kaikki sai alkunsa isäsi kuolemasta. Sanoisitko siis, että avain aktivistina toimimiseen on tämän positiivisuuden soihtu?
SK: Kyllä, aktivistina toimiminen on mahdollisuus. Aktivistien tehtävä on aina vahvistaa positiivisuutta, vahvistaa rakkautta, myötätuntoa, ystävällisyyttä ja palvelun henkeä, jotta negatiivisuus pysyy kurissa eikä pääse hallitsemaan. Siksi meillä on historiassa ollut Buddha, Jeesus Kristus, Pyhä Fransiskus ja satoja tuhansia muita aktivisteja ympäri maailmaa – miehiä ja naisia – pitämässä yllä tätä tasapainoa, edistämässä aina valoa, positiivisuutta, myötätuntoa ja ystävällisyyttä vähentääksemme pimeyttä, negatiivisuutta, vihaa, pelkoa, sotaa ja tuhoa.
"Sanoisin, että Bhutan on hyvä malli jopa suurille maille seurattavaksi. Tavoitelkaa bruttokansanonnellisuutta, älkää bruttokansantuotetta."
AGC: Emme ole varmaankaan koskaan nähneet mitään vastaavaa kuin mitä tänä vuonna on tapahtunut COVID-19-tilanteen myötä. Mitä positiivista näet vuodessa 2020?
SK: Aiheutimme koronaviruksen itsellemme negatiivisella käytöksellämme, tuomalla teollisen järjestelmämme luonnon keskelle ja tuhoamalla villieläimiä. 200–300 vuotta kestäneen teollisen kasvun, talouskasvun, materialismin ja kulutuskulttuurin jälkeen on nyt tullut aika ottaa uusi suunta, ja nuoret ovat nousemassa johtajiksi. Seuraava sukupolvi, kuten Greta Thunberg ja Fridays For The Future -liike, ei aio olla osa tätä teollista jyrää eikä tätä riistävää järjestelmää. He haluavat uudenlaisen elämäntavan, joka on lempeämpi luontoa kohtaan ja kohtelee luontoa kunnioittavasti.
AGC: Ja olet ollut kasvissyöjä lähes koko ikäsi?
SK: Olen ollut kasvissyöjä viimeiset 1 600 vuotta, koska esivanhempanikin olivat. Sitä ennen perheeni kuului rajput-kastiin, soturikastiin, joka metsästi ja söi lihaa. Mutta 1 600 vuotta sitten jotkut jainalaiset opettajat tulivat kyläämme ja käännyttivät esi-isäni kasvissyöjiksi, ja he luopuivat metsästyksestä ja lihansyönnistä. Äitini, isäni, isoisäni, isoäitini ja isoisoisäni olivat kaikki kasvissyöjiä, joten olen syntymästäni asti kasvissyöjä. Ajatus siitä, että tarvitset paljon lihaproteiinia saadaksesi energiaa, ei pidä paikkaansa, sillä olen ollut kasvissyöjä koko ikäni enkä kärsi energian puutteesta.
AGC: Onko sinulla lempiruokia?
SK: Pidän monista italialaisista ruoista ja teen paljon pizzaa ja pastaa, mutta syön ruokaa kaikkialta maailmasta.
AGC: Olet vieraillut monissa eri paikoissa ja tavannut monia erilaisia ihmisiä. Ketkä ovat mielestäsi kulttuurisesti edistyneimpiä tavassa, jolla he kohtelevat ympäristöä ja elävät elämäänsä?
SK: Sanoisin, että Bhutan. Bhutanissa ei tavoitella talouskasvua tai bruttokansantuotetta, vaan heillä on käytössään niin sanottu bruttokansanonnellisuus (GNH). Olen käynyt siellä kahdesti tai kolmesti, ja he ovat hyvä esimerkki kestävästä pienestä maasta. Tyytyväisiä, tasapainoisia, iloisia, taiteellisia, hyvät perheet, hyvä kulttuuri, hyvä henkisyys ja sisällöntäyteinen elämä. Sanoisin, että Bhutan on hyvä malli jopa suurille maille seurattavaksi. Tavoitelkaa bruttokansanonnellisuutta, ette bruttokansantuotetta.
AGC: Ja kaikkien näiden aktivismivuosien jälkeen, mitä haluaisit nähdä tapahtuvan maailmassa lähitulevaisuudessa?
SK: Haluaisin nähdä jokaisen yrityksen tarkastelevan itseään. Yritykset keskittyvät vain kannattavuuteen, mutta kannattavuus ilman kestävyyttä on lyhytnäköistä ajattelua.
AGC: Se on varmasti totta! Ja viimeisenä, mitä aiot tehdä seuraavaksi?
SK: Kirjoitan koko tarinaa kävelystäni nimeltä ”Pilgrimage for Peace”, joka ilmestyy tammikuussa, ja työstän parhaillaan toista kirjaa, joten kirjoitan paljon.
AGC: Mahtavaa! Kiitos Satish, kaikkea hyvää ja odotan innolla kirjasi lukemista.
~
Toivottavasti pidit tästä ja opit uutta. Jos sinulla on jotain jaettavaa, ehkäpä samanlainen tarina kerrottavana, kuulisimme siitä mielellämme. Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen fb@agood.com.