”Ajattelepa sitä. Viestinnän voiman avulla ihmiset opettivat toisilleen selviytymistaitoja ja historiaa sekä rakensivat kokonaisia imperiumeja. Meillä on siis mahdollisuus yhdistää tämä ikivanha perinne nykypäiväämme pelastaaksemme tulevaisuutemme. Se on tärkein viesti, jonka tulemme koskaan saamaan tilaisuuden välittää.”
Elizabeth Torres on kolumbialais-yhdysvaltalainen kirjailija, kääntäjä ja multimediataiteilija. Hän asuu tällä hetkellä Kööpenhaminassa, Tanskassa, missä hän toimii Red Door Magazine -lehden johtajana ja toimittajana sekä Red Transmissions -podcastin juontajana.
Elizabeth, millainen matkasi on ollut Bogotasta New Yorkin kautta nykyiseen kotipaikkaasi Kööpenhaminaan?
Synnyin Bogotassa, Kolumbiassa, ja aloitin kirjoittamisen hyvin nuorena, keskellä siellä vuosikymmeniä jatkunutta yhteiskunnallista selkkausta. Kun runouteni sai kansallista huomiota, aloin saada tappouhkauksia ja jouduin pakenemaan poliittisena pakolaisena Yhdysvaltoihin.
Perheeni ja minä sopeuduimme vähitellen maan perinteisiin ja kulttuuriin, opimme kielen ja aloitimme elämämme siellä uudelleen, ja pian aloin kirjoittaa englanniksi.
Myöhemmin opiskelin viestintää Kean Universityssa, missä pääaineeni oli media ja elokuva, ja pian sen jälkeen muutin New Yorkiin, missä pääsin vihdoin osaksi taiteellista yhteisöä.
Nautin todella pääsystä museoihin, gallerioihin ja julkisiin esityksiin, mutta huomasin pian, että Yhdysvallat jakaa asukkaansa luokkiin ja suhtautuu hyvin suvaitsemattomasti vähemmistöihin, kuten siirtolaisiin.
Sain inspiraation auttaa yhteisöjen yhdistämisessä kompensoidakseni tätä tuen puutetta ja muutin Eurooppaan etsimään uusia mahdollisuuksia.
Olet kirjoittanut luovasti lapsuudestasi asti. Voisitko kertoa hieman intohimostasi kirjoittamiseen ja siitä, miten kaikki alkoi?
Kuten mainitsin, aloitin kirjoittamisen lapsena ja voitin kansallisen runopalkinnon kahdeksanvuotiaana. Tämä oli täysi yllätys kaikille, myös minulle itselleni.
Intohimoisinta minulle oli ajatusteni dokumentointi siitä, mitä ympärilläni tapahtui: sota, suru, rakkaus, kuolema, yhteiskunnalliset selkkaukset, politiikka, korruptio, onni, nuoruus – kaikki kietoutuneena yhdeksi suureksi tietomössöksi, joka nähtiin lapsen silmin.
Halusin myös dokumentoida, miten muut näkivät asiat, joten Yhdysvalloissa tein haastatteluja ja aloitin radio-ohjelman Miamissa, josta tuli pian sen tunnin suosituin espanjankielinen radio-ohjelma. Siitä polku media- ja elokuva-alan opintoihin ja kirjoittamisen jatkamiseen oli luonnollinen.
Rakastan kieliä ja viestintää, joten olen myös kääntäjä. Olen julkaissut yli kaksikymmentä kirjaa, ja kolme muuta on tulossa tänä vuonna. Olen kiitollinen siitä, että läheinen suhde runouteen ja intohimo dokumentoida kohtaamiani yhteisöjä on johtanut siihen, että olen vieraillut ja esiintynyt yli 30 maassa.
”Sydänsuruista huolimatta tekisin kaiken uudelleen, koska se opetti minulle, että runoudella, omalla luovalla ilmaisullamme ja äänellämme – riippumatta siitä, kuinka pieniä luulemme olevamme – voi todellakin olla vaikutusta yhteisöömme.”
Vuonna 1998 kirjasi Preguntas sin Respuesta (suom. Kysymyksiä ilman vastauksia) sai kansainvälistä tunnustusta, ja Kolumbian kirjakamari palkitsi sinut vuoden parhaasta runoteoksesta. Miten tämän tunnustuksen saaminen nuorella iällä muovasi sinua ihmisenä ja taiteilijana?
Voi sanoa, että se oli urani alkutaipaleen määrittävä hetki, koska se antoi minulle ja runoudelleni alustan ja herätti median huomion. Uutinen palkinnosta ja nuoresta iästäni sai heti vauhtia ja avasi ovia monille esiintymisille, puhetilaisuuksille ja julkaisumahdollisuuksille.
Kuitenkin, kuten aiemmin mainitsin, Kolumbian kokeman konfliktin vuoksi se toi myös negatiivista huomiota ja pakotti minut ja perheeni lähtemään.
Sydänsuruista huolimatta tekisin kaiken uudelleen, koska se opetti minulle, että runoudella, omalla luovalla ilmaisullamme ja äänellämme – riippumatta siitä, kuinka pieniä luulemme olevamme – voi todellakin olla vaikutusta yhteisöömme.
Sen lisäksi, että olet Red Door Magazinen perustaja ja johtaja sekä Red Transmissions Podcastin juontaja, työskentelet myös koordinaattorina hankkeissa, jotka yhdistävät taiteilijoita Pohjoismaissa. Sinulla näyttää olevan paljon jännittäviä projekteja käynnissä samanaikaisesti. Onko sinulla muita tavoitteita, joiden saavuttamisesta unelmoit (ja joita et ole vielä toteuttanut)?
Ehdottomasti! Mutta pidän nuo yksityiskohdat mieluummin omana tietonani. Yleisellä tasolla voin sanoa, että visioin tapaa kietoa yhteen Skandinaviassa toimivien siirtolaistaiteilijoiden maailmoja ja projekteja, jotta voisimme dokumentoida heidän olemassaolonsa ja panoksensa pohjoismaiselle kulttuurikartalle, samalla kun luomme näyttely- ja julkaisumahdollisuuksia paikallisille ja täällä Tanskassa vieraileville taiteilijoille.
Työskentelen tietenkin myös kirjojen, kuvitusten ja musiikin parissa. Haluaisin pian palata musiikin esittämiseen, tällä kertaa sooloprojektina, mutta en ole vielä ryhtynyt toimeen. Ajattelen mieluummin, ettei kyse ole siitä, ettenkö olisi vielä pyrkinyt siihen, vaan siitä, että visualisoin sitä hitaasti, kunnes on aika antaa sen vapautua.
Suuri osa työstäsi keskittyy viestintään. Miksi sinulle on tärkeää luoda tiloja, joissa kirjoittajat ja luovat tekijät voivat verkostoitua ja viestiä?
Koska usko tai älä, taide ja viestintä ovat yhteiskuntamme tilan ydindokumentaatiota. Sitä, mitä ympärillämme tapahtuu, miltä meistä tuntuu ja minne olemme menossa. Joskus olemme liian kiireisiä kiinnittääksemme huomiota näihin erittäin tärkeisiin merkkeihin, jotka voisivat auttaa meitä parantamaan paitsi henkilökohtaista elämäämme, myös ympäristöämme ja yhteisöjemme hyvinvointia.
Integroimalla luovaa ilmaisua ja rakentamalla uusia yhteyksiä herätämme mahdollisuuden löytää uusia ratkaisuja ja parantaa avoimia haavoja, joita ei voi enää salata. Minulle tämä on perustavanlaatuista, koska tietyt yhteisöt pysyvät varjoissa, koska heidän näkökulmallaan ei ole tukea. Me kaikki jäämme paitsi, jos emme kuule heitä.
Jos emme näe, mitä muut kaltaisemme tekevät, päädymme toistamaan tiettyjä käsitteitä ilman mahdollisuutta edetä ideoissamme pidemmälle.
Mikä on mielestäsi yhteiskunnan suurin haaste, ja miten voimme käyttää viestintää työkaluna sen ratkaisemiseksi?
On selvää, että suurin yhteiskunnallinen haasteemme tänään on ilmastohätätila, jossa ratkaisut tulevat "liian myöhään ja liian vähäisinä". Miten ratkaisemme tämän paikallisesti ja globaalisti niin, että saamme aikaan tehokkaita tuloksia?
Vastaus tähän on hyvin intiimi, sillä meillä jokaisella on hyvin yksilöllinen ääni, jota tarvitaan kipeästi tämän asian ratkaisemiseksi.
Opiskelijamarsseista ja Extinction Rebellionin kaltaisista luovista kampanjoista siihen, että hyödynnämme mitä tahansa julkista alustaa, johon meillä on pääsy – on tärkeää, että jatkamme tästä hätätilasta viestimistä, jotta hallitusten johtajat vastaavilla paikkakunnilla tuntevat paineen ja alkavat tehdä asialle jotain.
Toiminnassa on vanhoja järjestelmiä, jotka jatkavat liiketoimintaa entiseen malliin ja vastustavat tätä viestiä, mutta meidän on vuorotellen muistutettava toisiamme siitä, kuinka voimakkaita olemme ja miksi on tärkeää, että jatkamme taistelua.
Ajattelepa sitä. Viestinnän voiman avulla ihmiset opettivat toisilleen selviytymistaitoja ja historiaa sekä rakensivat kokonaisia imperiumeja. Meillä on siis mahdollisuus yhdistää tämä ikivanha perinne nykypäiväämme pelastaaksemme tulevaisuutemme. Kuinka voimakasta tämä on? Se on tärkein viesti, jonka tulemme koskaan saamaan tilaisuuden välittää.
Mikä merkitsee mielestäsi "hyvää yhteisöä"?
Verkosto yksilöitä, jotka ovat tietoisia siitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu, ja haluavat tehdä tietoisia päätöksiä käyttämistään tuotteista ja elämästään. Ihannetapauksessa myös yhteisö, joka haluaa käyttää verkostojaan auttaakseen toisiaan saavuttamaan potentiaalinsa.
Miksi olet päättänyt olla osa A Good Communityä?
Koska olen hyvin utelias ihminen ja haluan olla osa verkostoja ja yhteisöjä, jotka pyrkivät suojelemaan planeettaamme ja toisiamme.
"No, meidän kaikkien on kuultava hyviä uutisia, koska nykyinen poliittinen tilanne on todella masentava! Mutta meidän on myös saatava inspiraatiota ja muistutus siitä, ettei 'elämän hoitumisen odottaminen' ole oikein vaihtoehto."
Mitä sellaista maailma voisi hyötyä, jos useammat ihmiset osallistuisivat A Good Communityn kaltaiseen toimintaan?
No, meidän kaikkien on kuultava hyviä uutisia, koska nykyinen poliittinen tilanne on todella masentava! Mutta meidän on myös saatava inspiraatiota ja muistutus siitä, ettei "elämän hoitumisen odottaminen" ole oikein vaihtoehto. Uskon, että tällaisissa yhteisöissä aktiivisesti mukana oleminen on ensimmäinen askel sen muistamisessa, että teoillamme on merkitystä ja seurauksia.
Elizabeth Torresin kuvat: Robert Butcher, New York ja Zarko Ivetic.